Artikkelisarja: Vesielementti – Pekka Strang
Tässä artikkelisarjassa haastattelemme ihmisiä, joita vesi kiehtoo sen kaikissa olomuodoissaan.
Näyttelijä Pekka Strang löysi lapsena Vaasan Raippaluodosta kalastuksen meditatiivisen ilon. Lopulta tie vei hänet Teatterikorkeakoulun sekä monien huippuroolien kautta Jussi-palkittuun pääosaan, jossa tarvittiin kokeneen ja kylmähermoisen vapaasukeltajan apua. Veden alla käytettävä regulaattori avasi uuden maailman niin valkokankaalla kuin sen ulkopuolellakin.
Teksti: Inka Porttila
Kuvat: Helsinki-filmi Oy
Kuva: Helsinki-filmi Oy, Koirat eivät käytä housuja, 2019
”Muistan ympärilläni vihertävän veden. Tämä tarina on joko totta – tai sitten oman mielikuvitukseni luomus, jonka olen yhdistänyt ja rakentanut erilaisista kertomuksista lapsuudestani. Olin kaksivuotias ja tipuin Pietarsaaressa laiturilta mereen. Lopulta tätini onki minut merestä takaisin rantakallioille. Se on ensimmäinen muistoni vedestä.
Muutimme Porvoosta Vaasaan, kun olin noin kahdeksanvuotias. Minulla oli Helkaman pyörä, jolla ajelin pitkin Vaasan lukuisia, kiehtovia rantareittejä. Ensimmäisenä muuttopäivänä olin pyöräretkellä uudessa kaupungissa seitsemän tuntia putkeen. Se oli 80-luvulla ihan normaalia, ei sitä kukaan kotona ihmetellyt – äitini saattoi vähän huolestua.
Leikimme ystävieni kanssa paljon merenrannalla. Rakensimme laivoja milloin mistäkin; styroksista tai puusta ja lähetimme niitä meren aalloille. Aamuisin saatoin toisinaan itsekseni herätä neljältä kalaan ja suuntasin pyörällä kohti Raippaluotoa. En saanut kalaa, mutta nautin suunnattomasti siitä, mitä tein.
Meillä ei ollut venettä, vaikka asuimmekin Vaasan rannikolla, Pohjanmaalla. Suhteeni mereen ja veteen on muodostunut rannalta käsin, ei niinkään mereltä. Ranta rauhoittaa. Olen katsonut paljon merta kallioisilta rannoilta.
Kuva: Helsinki-filmi Oy, Koirat eivät käytä housuja, 2019
Ala-asteella olin nopea uimari. Voitin kaikki koulujen väliset kilpailut. Eihän se matka ollut kuin 25 metriä, vauhdikas sprintti ilman käännöstä, mutta kultaa tuli joka kerta muiden jäädessä taakse. Yläasteella uiminen sitten jäi.
Nyt viime vuosina maailman tilanne on saanut myös minut pulahtamaan avantoon, kun muuta tekemistä ystävien kanssa ei ole ollut. En ole koukuttunut kylmään veteen, enkä kutsuisi itseäni avantouimariksi. Se on vain ihan mukavaa tekemistä ystävien kanssa.
Vesi on ollut vahva elementti myös elokuvissa, joissa olen näytellyt. Tom of Finlandissa oli kohtaus jään alla. Silloin mietin, että en pysty tähän; menemään jään alle avantoon. Olin täysin unohtanut ja laittanut sivuun sen, että minulla on ahtaanpaikankammoa. Se nousi sitten pintaan.
Kuvausten jälkeen kävin Meksikossa Benjamin Rigbyn We’re Not Here -lyhytelokuvan kuvauksissa. Siellä oli myös vesikohtauksia, tosin lämpimissä olosuhteissa.
Kuva: Helsinki-filmi Oy, Koirat eivät käytä housuja, 2019.
Luettuani Koirat eivät käytä housuja -elokuvan käsikirjoitusta, sama omituinen tunne ja kehoreaktio nousi taas mieleeni. Kässärissä oli sukelluskohtauksia, joita kuvattaisiin veden alla.
Päätin käydä kuvauksia varten sukelluksen perehtymiskurssilla. Siinä harjoiteltiin vapaasukellusta ja hengityksen käyttämistä. Opettelin käyttämään hengityssäädintä eli regulaattoria, jolloin pystyin olemaan kuvauksissa pidempään veden alla ja kohtauksia voitiin jatkaa lisähapen avulla.
Ensimmäiset kohtaukset kuvattiin järvessä. Vesi oli kylmää, mutta kaikki meni ihan hyvin. Totta kai mukana on aina turvasukeltajia ja olosuhteet ovat kaikille muutenkin hyvin turvalliset. Sitten kuvattiin toinen kohtaus uimahallissa. Siellä minuun kiinnitettiin kasveja ja muuta. Tarkoitus oli mennä syvemmälle veden alle ja maata sermien alle. Setti ja turvasukeltajat olivat kaikki kunnossa, mutta minä en. Paniikkiajatus otti vallan. En pystynyt menemään aivan niin syvälle veteen, kuin alunperin oli tarkoitus.
Vapaasukeltajat voivat mennä jopa 70 metriin asti. Minulla tulee viidessä metrissä vastaan ajatus; en ehdi takaisin ylös. En luota täysin itseeni, jos olen liian syvällä – veteen luotan kyllä. Kuka tietää, ehkä tällä on joku kummallinen yhteys Pietarsaaren pulahdukseen lapsuudessa. Vaikka en koe, että minulla olisi koskaan ollut ongelmia veden kanssa.
Juttelin taannoin erään vapaasukeltajan kanssa, että minun pitäisi ottaa uusia sukellustunteja. Nautin suunnattomasti olosta veden alla myös regulaattorin kanssa. Siellä avautuu aivan uusi maailma.”